sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Lenkkeilyä ja lepoa Kuopion reissua odotellessa

Täällä on viikonloppu sujunut lenkkeillen ja lepäillen. Säät ovat suosineet ulkoilua. Ollaan tehty Alohan kanssa, joka päivä noin kolmen tunnin lenkit. Perjantaina ja lauantaina lenkkeiltiin ihanaan Rajasaaren koirasaareen ja takaisin. Eilen nähtiin Rajasaaressa neljä muuta beagleä. Ilmeisesti siellä oli ollut myös kaksi narttu beagleä juuri ennen kuin tulimme.

Rajasaaressa riitti molempina päivinä porukkaa. Kaikki halusivat varmasti tarjota koirilleen mahdollisuuden uimiseen näin kuumilla keleillä. Minäkin kastelin Alohan turkkia vedellä kävelymatkamme aikana ja tarjosin sille juomista vähän väliä. Muuten olisi ollut turhan rankka lenkki ja koira olisi varmasti ollut ihan läkähtynyt.

Tänä aamuna taas nautittiin aamukahvi lähipuistossa ja sen jälkeen kierrettiin lähialueen kolme muuta koirapuistoa läpi. Aika hiljasta oli kaduilla ja puistoissa sunnuntaiaamuna 7.30-10.00. Ihana aloittaa sunnuntaiaamu virkeänä pitkällä lenkillä. Tänään ehtii tekemään vielä vaikka mitä. Esimerkiksi suunnittelemaan tulevan viikon Kuopion reissua ja miettimään mitä kaikkea sinne tarvitsemme mukaan.

Olen katsonut sääennustetta loppuviikolle ja sadetta luvataan koko viikonlopulle. Me vietämme pe-su Kuopion kansainvälisissä koiranäyttelyissä, joten täytynee varata sadekamppeet matkaan mukaan. Taitaa olla myös uusien kumisaappaiden osto edessä ennen reissua.

Tässä tietoja näyttelystä Beaglejen osalta:
Pe 3.8.2012 Tuomari: Matti Palojärvi, 17 beagleä ilmoitettu, kehä alkaa n.12.30
La 4.8.2012 Tuomari: Jari Fors, 20 beagleä ilmoitettu, kehä alkaa n. 10.00
Su 5. 8.2012 Tuomari: Rainer Vuorinen, 15 beagleä ilmoitettu, kehä alkaa n. 12.30

(Beaglet arvostellaan, joka päivä kehässä 7.)