torstai 22. maaliskuuta 2012

Match Show Espoon koirakeskus 18.3.2012

Oltiin Alohan kanssa viime sunnuntaina taas mätsäreissä treenaamassa. Tällä kertaa paikkana oli Espoon koirakeskus. Tuomarina toimi Mia Puska. Paikalla oli monta koirakkoa ja tunnelma oli tiivis, mutta iloinen. Pienessä tilassa voisi luulla, että syntyy koirien välisiä selkkauksia. Näin ei kuitenkaan ollut vaan kaikki odottelivat rauhallisesti omaa vuoroaan. Ollaan oltu samassa paikassa kerran aikaisemminkin mätsäreissä.

Tällä kertaa Aloha esiintyi mielestäni todella rennosti ja hyvin. Sijoituimme pienten aikuisten luokassa sinisten viidenneksi. Hienosti meni siis tälläkin kertaa. Mikä parasta meillä oli mukava päivä hyvässä seurassa. Olimme liikkeellä koirapuisto ystäviemme kanssa. Tällä kertaa muistin ottaa järkkärinikin mukaan tapahtumaan. Otin jonkun verran kuvia ja ystäväni otti meistä muutaman kuvan, kun olimme kehässä.

Mätsärit ovat hyvää treeniä oikeita näyttelyitä varten. Ilmotin Alohan Pääsiäislauantain (7.4.2012) ryhmänäyttelyyn Vesilahteen. Paikalle tulee myös Alohan kasvattajan kaksi muuta kasvattia. Näyttelyissä on mielestäni mukavaa olla porukalla. Näyttelypäivät ovat usein aika pitkiä ja raskaita. Hyvässä seurassa päivä sujuu nopeasti. Muutaman kerran olen ollut näyttelyissä yksin ja se on mielestäni aika tylsää.







sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Koiraviikonloppu


Tämä viikonloppu on sujunut koiran kanssa puuhastellen. Perjantaina menimme istumaan iltaa ja saunomaan ystäviemme luokse. Aloha lähti mukaan. Matkalla kavereillemme Aloha oli ihan intopiukeena. Kovalla beaglemäisellä innolla jolkuteltiin eteenpäin ja innokkaasti haisteltiin tienvarsia. Kaverimme nähdessään riemu vain yltyi. Aloha selkeästi rakastaa ystäviämme. He ovat joskus käyneet Aloha lenkittämässä, kun ollaan itse oltu poissa kotoa. Aloha tutki uuden paikan, joka nurkan huolella. Sen jälkeen pystyi ottamaan hiukan rennommin ja tuli meidän mukanamme saunaankin pyörähtämään. Ei tosin tainnut kuumuudesta kauheasti nauttia.

Eilen kävimme aamulla puistoilemassa ja iltapäivällä oli edessä koirakoulu. Koirakoulu on koirapuistomme yhteistyön tulosta. Monet puistolaiset ovat toivoneet ja ehdotelleet, että yhteinen koirakoulu olisi hyvä projekti. Puistossamme käy koiranomistaja, jolla on kokemusta koirien käyttäytymistreenaamisesta ja -kouluttamisesta. Hän lupautui kouluttamaan meitä muita perustottelevaisuus asioissa. Tämä on todella hyvä. Aloha kaipaa kovasti treeniä remmissä muiden koirien ohittamiseen. Aloha on alkanut räksyttää todella ärsyttävästi vieraille ohittettaville koirille.

Koirakoulussa pureuduttiin heti ensimmäisellä kerralla meille tärkeään asiaan. Olimme kaikki (n.15 koirakkoa) isossa piirissä ja yksi koirakko kerrallaan pujottelimme toisten koirakoiden ohitse. Tarkoituksena oli saada koiran huomio itseemme. Aloha kulki melko hyvin muiden koirien ohi kunhan oli tarpeeksi nameja kädessä motivaattorina, kun muut koirakot ohittelivat meitä sain Alohan melko hyvin kiinnittämään huomion minuun toisen koiran sijaan. Muutaman kerran räksytys kuitenkin alkoi. Huomasin, että näissä tapauksissa kyseessä oli Alohalle vieraskoira. Puistosta tuttujen koirien ohittaessa meidät ongelmia ei ilmennyt. Tämä vaatii tiukkaa treeniä meiltä molemmilta Alohan omistajilta. Ensi kerraksi saimme kotiläksyn, luoksetulon treenaamisen.

Alkuillasta lähdimme Alohan veljen Allanin ja serkkuni perheen toisen beaglen Uman kanssa Rajasaaren koirasaareen. Serkkuni asuu muualla, joten sisarukset näkevät toisiaan noin joka kolmas-neljäs kuukausi. Sisarukset muistavat toisensa todella hyvin ja vuoden Alohaa ja Allania nuorempi Umakin on päässyt mukaan näiden kahden "jengiin". Koirat olivat todella innoissaan juostessaan vapaana koirasaaressa. Hiukan pelkäsimme, että he kolmestaan päättävät lähteä jäälle juoksemaan eivätkä suostu tulemaan luokse. Onneksi meillä oli herkkuja hyvin mukana. Näillä saimme koirat hienosti kutsutta luoksemme niin halutessamme. Oli mainiota katsoa, kun kolme beagleä tapittaa ruskeilla silmillään sinua ja istuu kiltisti edessäsi namia odottamassa. Muutaman kerran juostiin jäälle vähän kauemmas hajujen perässä, mutta vihellettäessä ja huudettaessa palattiin kiltisti namien luokse.

Illalla oli sekä emäntä, että koira ulkoilusta väsyneitä. Lauantai-ilta sujuikin sitten rauhallisissa merkeissä lepäillen. Sunnuntaiaamun lenkille heräsimme Alohan kanssa jo 6.45. Teimme puolentoista tunnin aamulenkin hiljaisessa kaupungissa kierrellen. Kävimme muutamassa koirapuistossa kirmaamassa vapaana ja nautimme auringon noususta. Aurinkoista sununtaita ja hyviä lenkkejä kaikille!










tiistai 6. maaliskuuta 2012

Match Show Vantaa 4.3.2012


Oltiin Alohan kanssa sunnuntaina mätsäreissä Vantaalla Ojagon koiraurheilukeskuksella. Paikalla oli suuri joukko koiraharrastajia. Pienten aikuisten ryhmässä oli noin 90 koiraa. Päivä oli pitkä, mutta erittäin antoisa. Me kilpailimme Alohan kanssa numerolla kahdeksan. Jostain syystä olimme kuitenkin kehässä jo viidentenä. Edeltämme puuttui muutama koirakko, ilmeisesti he olivat samaan aikaan jossain toisessa kehässä.

Toisaalta tämä kiireellinen kehään meno kääntyi meille voitoksi. Meillä ei jäänyt turhaan aikaa jännittää kehänlaidalla. Aloha esiintyi todella hienosti. Juoksu ja seisominen sujuvat todella mallikkaasti. Petraamista vaatii vielä pöydällä seisominen. Minä taidan jännittää aina ennakkoon tuota pöydälle nostamista ja minun jännitykseni varmasti myös tarttuu koiraan.

Olemme käyneet kaiken kaikkiaan noin viisissä mätsäreissä Alohan kanssa. Tämä oli ensimmäinen punainen nauhamme mätsäreistä. Aikaisemmin mätsäreistä on tullut aina sininen nauha. Ollaan muutaman kerran sijoituttu sinisten ryhmän toiseksi ja kerran kolmanneksi. Sunnuntain mätsäristä kotiin viemisinä tuli punaisten kolmas sija. Tämä oli todella hieno suoritus noin yhdeksänkymmenen koiranjoukosta.

Kiitokset vielä järjestäjille hienosti järjestetyistä mätsäreistä! Border Agility Ry:n nettisivuilta löytyy kuvia tapahtumasta.

Tulokset:
Pienet aikuiset
punaiset
1
Oiva
havannankoira

2
Minni
skyenterrieri

3
Aloha
beagle

4
Lukas
parson russelinterrieri

5
Klapi
cairnterrieri

Jos minä oikein kiltisti istun niin saanko namin?

Palkinto poseeraus

Saako tällä leikkiä?

Minne sä piilotit sen säkillisen herkkuja, jonka voitin?



lauantai 3. maaliskuuta 2012

Kevät tulossa ja valoisa aika pidentynyt


Ihan mahtavaa, kun alkaa olla jo valoisaa aamuisin ennen seitsemää. Viikonlopun rauhalliset aamulenkit auringon noustessa ovat parhautta. Kaupunginosa jossa asumme on poikkeuksetta vilkas mihin vuorokauden aikaan tahansa, paitsi todella aikaisin viikonloppuaamuina. Silloin katuja kulkiessa ei uskoisi olevansa suurkaupungin keskustan tuntumassa.

Tässä muutama kuva aamulenkiltämme. Huomenna menemme Alohan kanssa pitkästä aikaa mätsäreihin. Mukavaa käydä vähän treenaamassa, kun ei juoksut ole vielä alkaneet. Jossain vaiheessa näytti jo siltä, että olisivat pian tulossa, siksi en ole Alohaa varsinaisiin näyttelyihin uskaltanut ilmoittaa.