lauantai 19. toukokuuta 2012

Näyttelyitä touko-kesäkuussa 2012

Olen ilmoittanut Alohan muutamiin näyttelyihin. Ensi viikon sunnuntaina on Järvenpäässä kaikkien rotujen näyttelyt. Järvenpäässä beaglet tuomaroi Juha Putkonen. Näyttelyyn on ilmoitettu vain 6 beagleä. Melko vähän kaikkien rotujen näyttelyksi.

Kesäkuun 16. päivä me mennään Helsingin KV näyttelyyn Aptus Show:n. Aptus showssa beaglet tuomaroi Australialainen Glenway Dymock. Mukava mennä pitkästä aikaa ulkomaalaisen tuomarin arvioitavaksi. Luulen, että tänne näyttelyyn tulee paljon beaglejä. Yleensä ulkomaalaiset tuomarit vetävät paljon osallistujia paikalle. Etenkin sitä beagle porukkaa, jotka käyvät aktiivisesti näyttelyissä.

Muihin näyttelyihin en ole vielä Alohaa ilmoittanut, mutta suunnitteilla on mennä useaan eri näyttelyyn etenkin elo-syyskuussa. Ennen ensi viikon näyttelyitä aioimme käydä treenaamassa Koneen kentällä Munkkiniemessä järjestettävissä mätsäreissä tiistaina 22.5. Toivottavasti saamme tänne ihanaa seuraa. On ollut puhetta, että lähdemme muutaman muun koirapuistossamme käyvän koirakon kanssa treenaamaan.


Kuva Vantaan mätsäreistä Ojagon koiraurheilukeskuksella 4.3.2012. Kiitos kuvasta Tapsa!


torstai 17. toukokuuta 2012

Roihuvuoren ja Herttoniemen koirapuistot


Kävimme tänään koko perheen voimin tutustumassa Roihuvuoreen ja Herttoniemeen. Matkamme päämääränä oli mennä katsomaan kukkivia kirsikkapuita. Näimme päiväretkellämme paljon muutakin, kuin kirsikkapuut. Jäimme metrosta Siilitien asemalla josta kuljimme metsäreittiä kohti vesitornia, joka näkyy metroasemalle asti. Metsän keskeltä löytyi valkovuokkomerien lisäksi kaunis metsäinen koirapuisto. 

Luonto on selkeästi heräämässä jo kesään. Puut alkavat olla jo vehreitä ja kaikenlaisia kukkia kasvaa siellä täällä. Fiilis oli todella hyvä. Päivä oli suotuisa päiväretkeilyyn vaikka aurinko ei tänään paljon näyttäytynytkään. Vesitornin mäeltä oli näkymät kauas, kirsikkapuut olivat kauniita, koirapuistot viihtyisiä ja seura mitä mainiointa. Elämä hymyilee kaikin puolin! 

Voin suositella toistakin matkallemme osunutta koirapuistoa muillekkin koiranomistajille. Tämä puisto on todella iso ja siellä on koirille kaikenlaisia virikkeitä. Mielestäni metsänkeskellä ollut puisto oli näistä kahdesta se viihtyisämpi siellä luonto itsessään rakentaa kaikki virikkeet. Käykää kokeilemassa molempia. Toinen puisto on ihan vesitornin ja kirsikkapuupuiston vieressä ja toinen Siilitien asemalta, kun kävelee teollisuusalueen läpi (n.600 m) niin pitkälle kuin pääsee ja jatkaa hiekkatietä vesitornille päin.














sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Alohan kanssa eri liikennevälineissä


Aloha on tottunut liikkumaan eri liikkennevälineissä etenkin joukkoliikennevälineissä, koska me emme omista autoa. Aloha on matkustanut junalla heti ensimmäisestä matkastaan lähtien. Me haimme Alohan Lahdesta junalla. Junassa on helppo matkustaa koiran kanssa niin kuin on myös raitiovaunussa ja metrossakin. Matkan kulku on tasaista ja tilaa on riittävästi koiralle. Aika usein Aloha kuitenkin kiipeää junassa syliin, koska siitä näkee maisemia paremmin.

Ollaan liikuttu jonkun verran myös lähiliikennebusseilla. Yhden kerran on tehty hieman pidempi matka bussilla Alohan kanssa. Mentiin viime syksynä Porvooseen koiranäyttelyyn. Menomatka sujui ongelmitta, mutta paluu matkalla huono olo yllätti Alohan juuri, kun olimme melkein perillä Helsingissä.

Aloha on tottunut kaikista huonoiten henkilöauton kyydissä kulkemiseen. Lyhyet matkat sujuvat nykyään jo melko hyvin, mutta pidemmillä matkoilla huonovointisuus yleensä tulee viimeistään loppumatkasta. Uskon, että tähän vaikuttaa tottumattomuus autossa matkustamiseen.


Junassa on helppo levätä!

Koiravaunussa matkustetaan välillä tiiviisti.

Autossa vähän jännittää matkustaa.

Paluumatka junassa menee sylissä leväten.

Junan ikkunoista näkee hyvin maisemia.

Välillä voi paistatella päivää lämpimässä auringonvalossa.

Junamatkustamisen riemua.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Hollolan/Jokimaan ryhmänäyttelyt 1.5.2012


Oltiin Alohan kanssa tänään ryhmänäyttelyissä, jotka oli alunperin tarkoitus järjestää Hollolassa. Näyttelyt oli kuitenkin siirretty Lahden puolelle Jokimaan raviradalle. Sääolosuhteet olivat aamulla ennen yhdeksää haasteelliset niin koiralle kuin emännällekkin. Kylmä pohjoistuuli puhalsi todella kylmästi. Olin varustautunut aivan liian kevyellä vaatetuksella. Onneksi kuitenkin aurinkopaistoi jo heti aamusta, ja yritti hiukan lämmittää meitä tuulesta huolimatta.

Näyttelyt sujuivat Alohalta todella hyvin. Aloha käveli ja seisoi taas todella hienosti. Tällä kertaa ei ollut pöytää käytössä, mutta tuomarin säkäkorkeutta mittaava mittatikku aiheutti pientä pelkoa Alohassa ja neiti ei seissyt oikein kunnolla. Tuomari sai kuitenkin Alohan mitattua vaikka asento ei ollut lähelläkään hyvää.

Beaglet arvosteli Aila Lehmussaari. Aloha oli ensimmäistä kertaa mukana avoimessa luokassa. Laatuluokasta tuli tulokseksi AVO ERI. Kilpailuluokasta tuli AVK PN1 ja SA. Paras uros/narttu kisassa oltiin VSP ja saatiin SERTI. Tämä on Alohan toinen SERTI. 

Mukavaa oli viettää aamupäivä beagletouhujen parissa ja nähdä muita beagle ihmisiä!

Kuvat: Pilvi-Tuulia Hautakomsi

Kuvat: Pilvi-Tuulia Hautakomsi