keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Alohasta tuli mamma 30.3.2013


 
Alkuvuosi 2013 on ollut jännittävää aikaa koira perheessämme. Aloha on meillä sijoituksessa, niin kuin olen aikaisemmin kertonutkin. Alohan kasvattaja päätti teettää Alohalla pennut tammikuussa alkaneista juoksuista. Aloha astutettiin tammikuun 29. päivä Strongbow Rowdy Run-Forrest-run! uroksella. Tämä oli juoksujen yhdestoista päivä. Tämän jälkeen oli edessä jännät ajat. Seurasin Alohassa tapahtuvia muutoksia tarkasti ja olin lähes heti varma, että astutus on onnistunut. Aloha ultrattiin maaliskuun ensimmäinen päivä tiineeksi. Olen päässyt olemaan mukana kaikessa ja olen oppinut Alohan kasvattajalta paljon koirien tiineysajasta ja kaikesta siihen liittyvästä.

Aloha meni kasvattajalleen Lahteen kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa, joka oli laskettu Pääsiäiselle. Kävimme katsomassa Alohaa torstaina, kun matkustimme itsekkin Pääsiäsen viettoon Lahteen. Torstaina ei vielä ollut vahvoja merkkejä siitä, että tyttö alkaisi pian synnyttämään. Perjantai illalla sain kasvattajalta puhelun, että pian varmaan alkaa tapahtumaan. Aloha oli alkanut olemaan levoton, pesän rakennus puuhat olivat kiivaita, lämpö oli laskenut alle 37 asteen ja ruoka ei ollut maittanut lähes ollenkaan. Lähdin samantien kasvattajan luokse ja seuraava yö ja aamupäivä sujuivatkin levottomasti ja vähin unin. Kävime vähän väliä Alohan kanssa ulkona pissalla. Tyttö tyhjensi vatsaansa ja haki hyvää pesää.

Pääsiäislauantaina 30.3. iltapäivästä Alohan synnytys käynnistyi. Ensin tuli kaikista pienin poika, melko pian tämän jälkeen tuli kaikista isoin poika ja siitä samalla lailla melko pian kaikista vaalein poika. Luulimme jo kasvattajan kanssa, että siinä ne nyt sitten oli. Aloha selkeästi rauhottui aloilleen ja otti pienet tirsatkin. Minulla oli ollut koko ajan sellainen tunne, että Aloha synnyttää neljä pentua. Tässä vaiheessa oli hiukan outo olo. Kasvattajakin pohti, että onkohan ne kaikki pennut nyt tästä. Olimme molemmat toki odottaneet tyttöäkin! Minulle tuli tässä vaiheessa myös kauhea huoli Alohasta ja siitä, että kaikki meni hyvin. Pelkäsin, että kohtuun jää jotain. Kaikki kolme istukkaa olivat tulleet pentujen kanssa ulos, mutta silti oli hassu tunne. Pian alkoikin sitten taas supistusmaiset liikkeet ja kasvattaja sanoi, että kyllä täältä vielä pentu tulee. Oli kulunut yli tunti, kun pojat tulivat maailmaan. Aloha synnytti vielä terhakan tytön. Tytöllä on pepun päällä samanlainen valkoinen merkki kuin äidillään. Pentuja tuli siis se neljä kolme komeaa prinssiä ja yksi kaunis lumikki. Kaikki pennut ovat melko samankokoisia, terhakoita ja kolmevärisiä.

Emo ja pennut voivat hyvin. Pennut ovat kasvaneet hurjaa vauhtia. Maitoa on siis riittänyt. Aloha syö ja juo hyvin ja hoitaa pentuja todella erinomaisesti. Pissalle ei malttaisi oikein mennä, joten on hiukan jouduttu pakottamaan toinen ulos. Äkkiä tekee parit pissat ja kauheaa juoksua takaisin pentulaatikkoon laskemaan pennut ja puhdistamaan peput. On ollut todella mielenkiintoista seurata pienten pentujen kasvua ja kehitystä vierestä. Toiset ovat niin heiveröisiä ja hentoja vielä. Näyttää kuitenkin siltä, että jokainen heistä on kovin terhakka ja vahva. Pieniä luonteenomaisia piirteitäkin niissä on jo havaittavissa.

En halunnut kertoa Alohan tiineydestä ja synnytyksestä täällä blogissa etukäteen. Halusin ensin nähdä, että kaikki menee hyvin ja pennut ovat syntyneet. Olen kai sen verran "taikauskoinen", että koin paremmaksi kertoa tiineysajasta vasta jälkikäteen. Alohan tiineysaika ja synnytys sujuivat "oppikirjamaisesti". Olen itse samalla yrittänyt perehtyä mahdollisimman hyvin koiran tiineyteen ja tiineysajan ruokintaan. Haluan oppia koirista paljon uutta, vaikka minulla ei olekaan tarkoitusta ryhtyä itse kasvattajaksi. Lukemissani kirjoituksissa kerrotut yleistykset koiran tiineysajasta ja synnytyksestä pitivät Alohan kohdalla todella hyvin paikkaansa esim. astutus ajankohta ja raskausajan pahoinvointi, jolloin koira nirsoilee ruuasta muutamana päivänä jne. Aina näin ei tietenkään ole ja jokainen tiineysaika ja synnytys on yksilöllinen.


4 kommenttia:

  1. Ooh, ihania beaglevauvoja! Paljon onnea tuoreelle äiskälle ja tietysti myös "ihmisäidille"!

    Pimun ja Typyn emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jänään aikaa tämä on seurailla pieniä beaglen alkuja.

      Poista
  2. Voi että, onnea hirmuisesti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viikonloppuna päästään näkemään taas pienokaisia ;)

      Poista