sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Aloha tänään kolmevuotias

Aloha täyttää tänään 21.4.2013 kolme vuotta. Aloha on edelleen kasvattajallaan hoitamassa tärkeää tehtäväänsä. Pennut täyttivät eilen kolmeviikkoa. Nämä synttärit täytyy juhlia perheen kesken sitten myöhemmin. No ensi viikolla pääsemme taas moikkaamaan Alohaa ja pentuja.

Olen ajatellut hankkia Alohalle uuden kaulapannan ja remmin. Ne saavat olla siis syntymäpäivälahjoja tytölle. Täytyy pitää sitten home coming -juhlat, kun tyttö palaa kotiin. Hommata herkkuja ja muutama mukava lelu. Yleensä en ostele koirallemme kauheasti mitään ylimääräistä koiratavaraa. Nyt, kun Aloha on ollut pois kotoa jo yli viisi viikkoa, huomaan katselevani tytölle kaikenlaisia koiratarvikkeita ja suunnittelen kaikkien uusien lajien kokeilua. Haluaisin niin oman personal trainerini jo kotiin. Huomaan, että ei tule lähdettyä yksin niin usein ja säännöllisesti lenkillekkään.

Täällä on siis jo kova Ikävä luppakorvaamme. No enää ei mene kauan, että tyttö on kotona. Tässä kuvia Alohasta ja Alohan veljistä: Allanista ja Asserista. Pennut ovat kuvissa neljäviikkoisia suloisia juuri kävelemään opettelevia pentuja.







2 kommenttia:

  1. Onnea Alohalle=)

    Ihania pentuja.. Pentukuume kasvaa aiaiai..

    VastaaPoista
  2. Välitän onnittelut Alohalle viikonloppuna.

    Pentukuume on täälläkin aikasta korkealla. Täytyy yrittää pysyä tiukkana. Toinen koira tulee varmasti jossain vaiheessa perheeseemme, mutta ei vielä :)

    VastaaPoista