keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Koiran raakaruoan lisänä: öljyjä ja kananmunaa

Aloha syö täysin raakaaruokaa eli meillä barffataan. Lihaisten luiden, liha- ja kalapötköjen ja kasvissoseen lisäksi lisäämme Alohan ruokaan erilaisia öljyjä ja kananmunaa. Tällä hetkellä meillä on käytössä Nutrolin ravintoöljy aikuiselle koiralle (sisältää: Kylmäpuristettua hampunsiemenöljyä, rypsiöljyä ja pellavaöljyä), Brit Caren lohiöljy ja uusimpaana tulokkaana Grizzly Pet Productsin villin lohen öljy Alaskasta.

Kananmuna on hyvä lisä koiran ruokaan (Se on todella hyvä valkuaisen lähde ja sen sulavuus on lähes 100 %.), mutta sitä ei kuitenkaan kannata antaa liian usein.  Etenkin, jos antaa kokonaisen kananmunan kerralla. Yksi-kaksi munaa viikossa riittää ainakin beaglen kokoiselle koiralle. Välillä on viikkoja, jolloin emme anna Alohalle ollenkaan kananmunaa tai jätämme valkuaisen antamatta. Kananmunan valkuaisessa on avidiini nimistä ainesosaa, jonka sanotaan sitovan itseensä biotiiniä. Liiallinen valkuaisen saanti voi siis johtaa biotiinin puutokseen. Käytännössä tämä kuitenkin tarkoittaa, että koiran tulisi saada todella suuria määriä kananmunaa.

Koiralle kannattaa siis antaa myös kananmunan kuoret niissä on paljon hyvää kalsiumia. Välillä olen antanut Alohalle munankuoret niin, että olen niitä hiukan käsissäni murskannut pienemmiksi. Nyt päätin kuitenkin murskata ne ihan pieneksi jauhoksi morttelissa. Jauhetta on sitten helppo levittää koiraruuan joukkoon. Laittakaahan siis munankuoret talteen seuraavan kerran, kun leivotte.




Kirjoitan tässä blogissa meidän omista kokemuksistamme liittyen barfaukseen ja Alohalle sopineista valinnoista. Suosittelen vahvasti kunnollista perehtymistä aiheeseen ennen kuin siirtyy antamaan koiralleen barf-ruokaa. Itse kävin Malin Ekblomin luennon, luin hänen kirjansa: Koiran luonnollinen ruokinta ja perehdyin aiheeseen netissä. Silti, vaikka olen aiheeseen jonkun verran perehtynyt, tämä on uuden opettelua koko ajan.

Tässä linkkejä aikaisempiin koiran barfausta käsitteleviin blogi-kirjoituksiini:

5 kommenttia:

  1. Mie oon jo kauan suunnitellut Barffauksen aloittamista Lotan kanssa. Ajatus jotenkin pelottaa, jos epäonnistun, syötän vääriä väärin. Hnngh.

    Kai vielä pitää hetki opiskella asiaa ennenkuin uskaltautuu..

    http://tiudenblogi.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Kävin katsomassa blogiasi! Ihana tuo sinun Lotta. Varmaan aikamoinen energiapakkaus?!

    Ei Barfauksen aloitusta kannata pelätä. Itse koin Barfaus-luenon hyväksi ennen kuin aloitin. Siellä luennolla pystyi kysymään kaikki itseä askarruttavat kysymykset. Kannattaa katsoa, jos teidän lähellä olis joku paikka josta saisi lisätietoja aiheesta. Myös tämä nettifoorumi on hyvä tiedon lähde: http://www.s8.createphpbb.com/barfsuomi/index.php?mforum=barfsuomi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän liiankin energinen.. Tuhonnut autosta turvavyötkin.. Ei oo halpaa herkkua ei :D

      Kiitos linkistä. Taidan perehtyä siihenkin.

      Pitääkin katsoa onko Tampereen alueella noita BARF-luentoja :) Kiitti!

      Poista
  3. Mekin annamme Typylle tuota samaa Nutrolinin öljyä ja Pimu saa seniori-versiota samasta öljystä. Kananmunien kuoret ovatkin uusi juttu, kiitos vinkistä! Täytyypä kokeilla. Meillä ei barffata mutta lukuunottamatta aamuruuaksi annettuja nappuloita, syötämme tytöille NEU-ruokaa, josta löytyy monenlaista versiota. Ainoastaan NEU Vogel ei sovi isokorville, siitä menee jostain syystä molempien vatsa sekaisin. Mikä on aika erikoista meidän beagleille, joilla tuntuu olevan muuten rautavatsa.

    Pimun ja Typyn emäntä

    VastaaPoista
  4. Alohalla on kyllä myös todella rautainen vatsa mistä saa olla kiitollinen ;) Toivotaan, että nyt ei tule kevään myötä mitään jyllääviä vatsatauteja. Koirapuistossa, kun kaikki leviää niin helposti. Kerran toissa syksyllä on sellainen koettu ja se ei ollut mukavaa. Sai yöllä herätä useaakiin otteeseen ulkoilemaan.

    VastaaPoista