keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Aloha Suomen Beagle-lehden 1/2013 kannessa

Aloha on niin kauniina ja upea Pilvin ottama kuva.

Niin hieno asento. Treenattiinkohan tässä  beaglein erikoisnäytteelyyn 2011.

Tämä on se kuva, joka on Suomen Beagle -lehden kannessa. Tarkkaavainen ilme ja kohta...

minä ulvon ja kovaa. Näin kävi siis heti kuvan ottamisen jälkeen.


Kansikuvatyttönä! Pahoittelut kuvan laadusta kännykkäkamerakuva.

Meidän Alohan kuva on vuoden 2013 ensimmäisen Suomen Beagle -lehden kannessa. Lehti tuli perjantaina postissa. Olimme itse silloin jo viikonlopun vietossa Lahdessa Alohan kasvattajan luona. Sunnuntaina kotiin tullessamme otin lehden käteeni ja katsoin kuvaa ajatellen, että siinäpäs on tutun näköinen beagle. Selailin lehteä ja katsoin kansikuvan ottajan nimen Pilvi-Tuulia Hautakomsi. Vasta silloin aloin katsomaan kuvaa tarkemmin ja totesin, että tämähän on Aloha. Sen jälkeen täytyi tietenkin soittaa Alohan kasvattajalle Pilville. Hänkään ei ollut vielä hakenut postia. Hänkin joutui hetken miettimään, että milloinkas hän on tälläisen kuvan Suomen Beagle -lehdelle lähettänyt. Kuva on otettu kevät talvella 2011 eli Aloha on kuvassa noin vuoden ikäinen. Tässä kuvia kuvaussessiostamme! Kaikki kuvat on ottanut Pilvi-Tuulia Hautakomsi.

2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia mutta ei se ole mikään ihme; on niin ihastuttavan söpö malli tuo Aloha!

    Reipasta maaliskuun jatkoa toivottelee Pimun ja Typyn emäntä

    VastaaPoista
  2. Samoin teille reipasta maaliskuuta ja aurinkoisia lenkkejä!

    VastaaPoista