keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Lenkkeilyä koiran kanssa

Ollaan juoksulenkkeilty Alohan kanssa viimeaikoina aktiivisesti. Pyrin juoksemaan Alohan kanssa aina aamuisin ennen kuin tulee liian kuuma tai sitten illemmalla. Juoksumme on intervallia niin, kuin jo aikaisemmin olen tainnut mainitakin. Tyttö tykkää kovasti juosta ja juokseekin nykyään nätisti ravia -vierellä tai takana. Aluksi tietysti täytyy aina ottaa muutama laukka-askel.

Meillä on ollut oikein mukavaa puuhailla kaikenlaista nyt, kun koira on takaisin kotona. Ollaan käyty koirapuistoissa ja beagle-treffeillä. Eilen oli taas Viikissä beagle-tapaaminen. Alohaa ei aluksi kiinnostanut juoksentelu tai leikkiminen muiden kanssa vaan puistoilu sujui nuuskimalla. Melko loppuvaiheessa Aloha kuitenkin hoksasi ihanan Osku-beaglen. Aloha taisi vähän ihastuakin, kun piti niin heiluttaa häntää ja kirmailla Oskun kanssa.

Ihana nähdä, kun tyttö nauttii. Aika harvoin Aloha innostuu omassa lähipuistossamme leikkimään ja juoksemaan nykyään. Puistossa käy paljon porukkaa ja hyvin erikokoisia- ja eri energiatason omaavia koiria. Ne kovin energiset koirat, jotka juoksevat epähuomiossa päälle, on Alohan kauhistus. Vaikka ne ovatkin vallan ihastuttavia koiruuksia. Aloha on hitaasti lämpeävää tyyppiä ja selkeästi tarkkailee ja valikoi kenen kanssa uskaltautuu kunnolla kirmailemaan. Liekkö päivästäkin kiinni!?

Tänään käytiin aamupäivällä juoksu-(/neljän eri koirapuiston) lenkillä. Lenkkimme päättyi Roineen -koirapuistoon, jossa oli ihana Papu-terrieri. Heti portilta näki, että Aloha tykkää Papusta. Voi sitä juoksun ja kirmailun määrää. Kello läheni jo puoltapäivää ja aurinkopaistoi melko kuumasti, niin ei viitsitty olla puistossa kauhean pitkään. Jano taisi olla myös kova juoksun ja leikkimisen jäljiltä. Toivottavasti satutaan puistoon uudestaan samaan aikaan Papun kanssa, niin Aloha pääsee taas kunnolla purkamaan energiaa.

Lenkin jälkeen Aloha sai ruoaksi kasvismössöä ja broilerinjauhelihaa lohiöljyllä. Nyt tyttö koisaakin tuolla sohvalla tyytyväisenä ;)


Jänniä aikoja elämme: Alohan pennut lähtevät tällä viikolla omiin koteihinsa Alohan kasvattajan luota. Kaikilla on siis oma rakastava perhe odottamassa. Toivottavasti näemme Alohan kanssa pentuja jossain vaiheessa, kunhan toiset ovat hiukan kasvaneet ja tottuneet uusiin ympäristöihinsä. Pennut ovat nyt kahdeksan ja puolen viikon ikäisiä nuoria koiranalkuja. Kauniita ja rohkeita jokaikinen :)

Näyttelysuunnitelmiakin on jo tälle kesälle. Menemme Alohan kanssa Karjaan kaikkien rotujen näyttelyyn 7.7.2013. Kotkan KV-näyttelyyn ajattelin alunperin mennä, mutta antaa Alohan nyt rauhassa palautua kovasta koitoksestaan, sitten vasta aletaan harrastaa. Alohan turkki on ollut ihmeen hyvässä kunnossa muiden koiranomistajien mielestä. Nisätkin ovat jo melkein palautuneet. Pentujen saannin jälkeen koiranturkki kuulema sattaa lähteä ihan tuppoina irti. Sitä ei ole tapahtunut, mutta kyllä karvaa muuten lähtee paljon. Imurointia saa siis harrastaa nykyään aktiivisesti.


perjantai 17. toukokuuta 2013

Kesän ensimmäinen Rajasaaren reissu

Eilen oltiin ensimmäistä kertaa tänä keväänä/kesänä Rajasaaren koirasaaressa. Paikka oli talven jäljiltä entisellään. Alohan riemuisaa vapaana juoksemista oli ilo katsella. Meressäkin tyttö kävi kastautumassa kainaloita myöden, kun avopuolisoni heitti keppiä. Uintia saamme vielä odotella :) Ehkä jo ensi kerralla!

Olen tällä viikolla  alkanut juoksemaan Alohan kanssa lenkkejä. Tytön kunto on erinomainen, joten uskalsin jo aloittaa juoksemisen. Intervalli -juoksuksi kai meidän juoksemista voi kutsua, kun aika tasasisin väliajoin täytyy pysähtyä haistelemaan. Olen yllättynyt miten nätisti Aloha juoksee minun takanani. Välillä tytön tekee mieli laukata, mutta heti kun puutun siihen jatkaa nätisti ravaamista. Vielä en ole käyttänyt juoksuvyötä vaan on menty ihan remmin kanssa.

Täytyy ostaa Alohalle vielä hyvät pehmustetut valjaat ja osittain joustava remmi ja sitten pääsemme kunnolla juoksemaan ja kokeilemaan Canicrossia. Tällä hetkellä siis vielä lenkkeilemme niin, että pidän remmiä kädessäni. Treenaamme myös ahkerasti toisten koirien nätisti ohittamista. Tämä on sujunut tällä viikolla todella hyvin. Treenissä on myös johtajuus yleisestikin: ovista mennään me omistajat ensin ja Alohan täytyy odottaa kiltisti käskyä ennen sisään tulemista yms.








torstai 16. toukokuuta 2013

Beagle -tapaaminen Viikissä

Tiistaina oli meidän kauan odotettu ja ensimmäinen beagle -tapaamisemme. Alkuvuoden aikana on järjestetty beagle -tapaamisia tasaisin väliajoin ympäri pääkaupunkiseutua. Alohan mammalomasta johtuen emme ole niihin aikaisemmin päässeet. Nyt vihdoin päästiin ja voi, että oli mukavaa. Paikalla oli 14 beagleä. Oli ihana seurata koirien leikkiä ja juoksua. Kuvat kertovat kaiken!











sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Vietiin "mamma" äitienpäivänä koirametsään nauttimaan

Tänään käytiin Alohan kanssa nauttimassa kauniista luonnosta Östersundomin koirametsässä, jota usein Sipoon koirametsäksikin kutsutaan. Paikalle saavuttuamme parkkipaikalla oli muutama auto, mutta metsässä emme törmänneet muihin koirakoihin. Meillä oli oikein mukava reissu kaiken kaikkiaan. Mukana oli hyvät eväät ja kamera.

Aloha nautti metsässä juoksusta täysin rinnoin. Me omistajat oltiin iloisia aurinkoisesta säästä ja koiran innosta. Metsä oli täynnä kauniita valkovuokkoja parhaimmillaan.

Hyvää Äitienpäivää siis myös kaikille koiraäideille!














torstai 9. toukokuuta 2013

Aloha on kotona

Haettiin Aloha tiistaina kotiin kasvattajaltaan. Tyttö oli niin innoissaan nähdessään meidät, että piti heittää muutama "rundi" ympäri kasvattajan pihamaata ja heitellä palloa. Tyttö lähti enemmän kuin mielellään matkaamme. Me taisimme enemmän pohtia sitä, että onko jo suostuvainen lähtemään pentujen luota.

Kotiin päästyämme, Aloha tarkasti tutut paikat ja pusutti omistajat uudemman kerran. Nyt ollaan parin päivän ajan lenkkeilty ja puistoiltu maltillisesti lähiympäristössä. Ihan vielä ei viitsi aloittaa juoksulenkkejä. Antaa tytön ensin kunnolla palautua koitoksestaan. Juoksuvyö on kyllä jo valmiiksi hankittuna canicross kokeiluja varten.

Aloha on nauttinut nämä pari päivää auringosta, levosta ja omasta ajastaan :)


lauantai 4. toukokuuta 2013

Uusia videoita koiranpennuista

Alohan kasvattaja on ottanut pennuista videoita niitä voi katsoa täältä. Pennut täyttävät tänään viisi viikkoa. Ihan muutamassa päivässä on kehitys ollut huikeaa. Pennut ovat todella leikkisiä ja tappelevatkin jo keskenään. Söpöys varoitus :)

Pennut vähän yli neljä viikkoisina:
http://www.youtube.com/watch?v=77kSCYyAYUQ

Sirpa ihmettelee pentuja:
http://www.youtube.com/watch?v=n53fXvj_GHs

Äiti hoitaa viisi viikkoisia pentujaan:
http://www.youtube.com/watch?v=4pWTN9hu0F0

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Pennut neljä viikkoisina

Kävin viime viikonloppuna Lahden KV-näyttelyn jälkeen moikkaamassa Alohaa ja pentuja. Pennut täyttivät lauantaina neljä viikkoa. Toiset ovat niin suloisia. Aloha imettää ja hoitaa pentuja edelleen suurella hartaudella. Pennut ovat jo todella leikkisiä. Välillä oli havaittavissa, jopa pientä kinastelua.

Leikittyään hetken koko porukka kokoontuu kasaan nukkumaan, suloista unta, pienen tuhinan saattelemana. Pentujen elämä täyttyy tällä hetkellä nukkumisesta, leikkimisestä ja syömisestä. Kasvuvauhti on huimaa ja muutoksia ulkonäössä tapahtuu kokoajan.












Tässä vielä video pennuista!